Galleria Nikolai on toiminut Kymenlaaksonkadulla Kotkassa vuodesta 1995. Vuonna 2008 vaihtui omistajaksi FM Irmeli Erätuli. Gallerian tavoitteena on saada mahdollisimman monet tulemaan tutustumaan kuukausittain vaihtuviin näyttelyihin. Esillä on akryyli- ja oljymaalauksia sekä akvarelleja ja erilaista grafikkkaa. Taiteilijat ovat Kotkasta ja muualta Suomesta sekä ulkomailta, mm. Saksasta.
30.3.2010 galleria siirtyi Kotkan torin laidalle osoitteeseen Keskuskatu 9 ja samalla toiminta laajeni käsittäen vaihtuvien taidenäyttelyiden lisäksi kirjakahvilan ja vuokrattavan kokoustilan. Myös myytävät työt saivat lisää tilaa, jolloin esim. taidelainaus mahdollistui: jo 20 euron kuukausimaksulla saa taidetta kotiinsa.
Gallerialla on myös jatkuvasti päivitettävät Internet-sivut, joilla näkee aina näytteillä olevat taulut sekä aikaisempien näyttelyiden vielä myytävänä olevat työt, joihin voi tutustua tätä kautta. Tauluvälityksessä on eri taiteilijoiden ja muiden myytäväksi tuomaa taidetta. Se toimii joko galleriasta käsin tai postin välityksellä.
Galleria Nikolai on luotettava yhteistyökumppani niin taiteilijoille kuin asiakkaillekin. Tervetuloa!




